Bongasin ohjeen kotikokki.netistä ja tuli kyllä TODELLA herkullista. Itse tein 1,5 kertaisen annoksen, kun oli hieman isompi vuoka. Sivelyyn käytin kerman sijasta rasvattomasta maidosta ja öljystä tehtyä emulsiota :D (ei sattunut olemaan kermaa jääkaapissa...). Uskoisin, että munalla voitelu toisi tuohon myös oikein mukavan pinnan.
Täyte:
1 kg hapahkoja omenoita
1,75 dl sokeria
1 tl kanelia
1 mm muskottipähkinää
ripaus suolaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl margariinia
Taikina:
4,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl suolaa
2 rkl sokeria
150 g kylmää margariinia
vajaa dl kylmää vettä
Sivelyyn:
vähän kermaa
ripaus sokeria
1. Tee ensin täyte. Kuori omenat ja poista siemenkota. Leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi tai kuutioiksi.
2. Sekoita sokeri, kaneli, muskotti, suola ja jauhot. Ripottele seos tasaisesti omenaviipaleiden joukkoon.
3. Tee sitten taikina. Mittaa kuivat aineet kulhoon ja leikkaa voi herneenkokoisiksi paloiksi. Murusta seos sormin tai tehosekoittimessa.
4. Lisää joukkoon kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kääri kelmuun ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi.
5. Jaa taikina kahteen osaan ja pyöritä palloiksi. Kasta toinen palloista vehnäjauhoihin ja kaaviloi kahden leivinpaperin välissä ohut, pyöreä levy, joka peittää pyöreän vuoan (halkaisija 23–24 cm) pohjan sekä reilusti reunat. Kaaviloi toinen taikinapallo piirakan kanneksi.
6. Nosta omenaviipaleet vuoan keskelle korkeaksi keoksi ja vuole päälle voi. Voitele reunat vedellä, peitä piiras taikinakannella ja nipistele reunat kiinni.
7. Voitele pinta kermalla ja ripottele päälle hieman sokeria. Pistele haarukalla tai leikkaa pintaan höyryaukkoja.
8. Pane piiras 200-asteiseen uuniin alatasolle 15 minuutiksi. Laske lämpöä ja kypsennä 175 asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua.
Alkuperäinen ohje Helsingin sanomat, ruokaliite (26.10.2006)
2.10.10
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti